tiistai 28. elokuuta 2012

Pientä pintaremonttia kaakelimaalilla

Meidän keittiön välitila oli tällainen. En tiedä missä pöllyissä olen näitä kaakeleita seitsemän vuotta sitten keittiöömme valinnut. Meillä on samaa laattaa eri koossa joissain muissa huoneissa joten siitä varmaan näppäränä tyttönä olen ajatuksen ottanut. Anyways, nämä alkoi tympimään jo useita vuosia sitten. Pimeät, synkät, kamalat. Yhdistettynä yhtä epäonnistuneeseen keittiökaapien valintaan oli keittiö yksi synkkä luola. Jos et muuten saanut kaamosmasennusta, niin vierailemalla meidän keittiössä se oli taattu.




Niinpä sitten eräänä kauniina päivänä otin itseäni niskasta kiinni ja astelin rautakauppaan kaakelimaaliostoksille. Ostin kaupassa ainoan myynnissä olevan kaakelimaalin myyjän saatesanoin: "tästä on sitten aika paljon tullut meille reklamaatioita". Epätasainen jälki, hankala levittää ja mitä kaikkea muuta. En antanut sen estää kuningasideaani vaan ostin maalin parhaine mahdollisine siveltimineen ja tykötarpeineen.

Aika vaativa maali kyllä oli mutta olen lopputulemaan tyytyväinen. Joitain valumia näkee jos oikein syynää mutta kyllä tämä vanhan voittaa ihan sata-nolla. Vielä kun joskus talvella tai viimeistään keväällä uusimme keittiön kaapinovet, niin kyllä täällä vielä seuraavat seitsemän vuotta kokkailee ennen suurempaa keittiöremonttia.



Tuohon kaasulieden taakse tulee vielä parin viikon kuluttua karaistusta lasista lasilevy, joka vähän suojaa tuota valkoista kaakelia. Maalatusta pinnasta kun ei oikein uskaltais hinkata rasvajälkiä millään kauhean styrdellä aineella.



lauantai 25. elokuuta 2012

Salmorejo

Kun gazpachon kaikki eri variaatiot on käyty sataan kertaan läpi, on aika kokeilla jotain ihan uutta. Inspiraationa toimi Eeva Kolun Kauhaa ja rakkauta -blogista bongattu Salmorejo resepti. En paahtanut mantelilastuja, enkä ihan jaksantu jäähdyttää keittoa (nälkä voitti). Söin tämän koko satsin lounaaksi, mutta paremmin olisi toiminut alkuruokana, pienempänä annoksena. Huomasinkin muuten juuri, että Eevalla on toinenkin tomaattikeitto, jota täytyy mitä pikimmiten kokeilla.


sunnuntai 12. elokuuta 2012

(raaka) Kesäkurpitsapasta

Kesäkurpitsaa tulee kolmesta isosta terassin ruukusta mielin määrin. Tällaisen pastan tein illalliseksi eilen. Raakaruoissa on se kiva juttu, että ne (mahdollista pähkinöiden yms. liottamista lukuunottamatta) valmistuu nopeasti. Nopeaa, herkullista ja terveellistä - mikäs sen mukavampaa!



Kesäkurpitsat juustohöylällä lastuiksi. Kastikkeeseen laitoin 5 tomaattia, 1/2 sipulin, 1 valkosipulin kynnen, öljyä, hieman chiliä, suolaa ja muutaman tunnin liotettuja cashewpähkinöitä (n. kourallinen). Kaikki sekaisin blenerissä ja kastike on valmis! Päälle hain koristeeksi kasvimaalta persiljaa ja yrttiselleriä (selleripersilja).


keskiviikko 1. elokuuta 2012

Mustikkajäätelö

Etsiskelin mustikkajäätelön ohjetta netistä, mutta en löytänyt sopivaa (ts. sellaista jossa olisi niitä aineksia joita jääkaapista löytyisi). Mustikoita oli, samoin kananmunia, vispikermaa, sokeria ja vaniljasokeria sekä vaniljapulveria. Tein sitten niistä. Vatkasin kaksi purkkia vispikermaa, sekoitin siihen mustikat ja vaniljasokerin + vaniljapulverin. Ja lisäsin toisessa astiassa huolella vatkatut keltuaiset ja sokerin. Sitten jäätelökoneeseen. Kone kyllä pamahti kesken kaiken, oli varmaan liian paljon tavaraa sisässä. Siirsin siis vielä hetkeksi pakasteeseen jossa sekoittelin seosta välillä. Mausta tuli hyvä, mutta koostumus oli aika "hilemäinen". Kaikki toki meni parempiin suihin.