Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Side

Side on noin tunnin matkan päässä Antalyan kentältä. Matkan jaksaa hyvin vielä pienten lastenkin kanssa noin 4,5 tunnin lennon jälkeen. Asukkaita ei ole kuin alle 10 000, mutta ihan Siden kyljessä on hieman suurempi kaupunki, Manavgat (jossa mm. kivat markkinat maanataisin). Ylläri meille oli, että Sidessä on itse asiassa erittäin idyllinen vanha kaupunki, jossa on paljon Rooman ajoilta säilyneitä antiikin nähtävyyksiä. Tie vanhaan kaupunkiin esim. vie vanhan kaupungin muuriin tehdyn portin kautta! 

Me viihdyttiin tosi hyvin! 








Nää mausteet on aina niin herkullisen näköisiä! Tällä kertaa en ottanut mitään mukaani näistä.





Ja ihan pakko oli ottaa kuva tästä hauskasta, vain n. metrin levyisestä pelikaupasta :)


Ja lentokoneessa onpi tunnelmaa..




maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kotkassa

Tänä kesänä perheellämme on ollut autolla matkatessa teemana "ei yhtään pysähdystä abcllä". On tullut käytyä muutamassa mukavassa paikassa.

Käväistiin mm. Kotkassa kesäreissun ohessa. Lounas ensimmäisenä päivänä kivassa Korkeakosken Kalastuskievarissa, joka löytyi googlaamalla hyviä lounaspaikkoja Kotkasta. Lounas on joskus valittu Kotkan parhaaksi - hyvää se oli nytkin, joskin hieman suolaista. Jälkkärinä oli tölkkihedelmäsalaattia ja valmiskakkuja - pääruoka (reilusti maustettua lihamureketta, paistia, valkosipuliperunoita) oli herkullisempaa ja paikalla tehtyä. Keittiössä käsiteltiin juuri viereisestä koskesta ongittua suuren suurta lohta. Puutteista huolimatta lounas voittaa Suurien Nimeltämainitsemattomien Liikennemyymälöiden lounaat mennen tullen. Ei toki ole ihan pääteiden varressa, mutta jos ei kiirettä ole ja jos 7-tietä (E18) ajelee, voi hyvin poiketa tähän syömään. Matkaa tuolta tieltä tulee vain noin 5-7 minuutin verran.




Olimme paikalla lauantaina klo 11 eli juuri aukeamisen jälkeen. Piha ja tie oli täynnä autoja, mutta syömässä ei ollut meidän lisäksi vielä kun muutama hassu asiakas. 1,5 v. oli ilmainen, 4-vuotiaalta maksoi 4 euroa. Lapsia tosin kiinnosti enemmän pihassa tepastelevat kanat ja joella olevat onkijat kuin itse ruoka.




Syönnin jälkeen poikettiin toisella puolella tietä lastentarvikekirppis Kuperkeikassa, joka osoittautui syyksi miksi tie oli niin täynnä autoja. Löydettiin esikoiselle hyvät juhlakengät. Enemmänkin olisi voinut kierrellä, mutta aikaa oli vähän tällä kertaa.

Seuraavana päivänä hengailtiin sataman alueella; selvisi minulle sekin, että Kotka on täynnä mitä ihanampia ja viehättävämpiä puistoja, joista kävimme nyt vain yhdessä: Sapokan vesipuistossa. Jos aikaa olisi ollut enemmän - tai olisimme aiemmin tienneet - olisimme vierailleet vielä monessa muussakin.




Nopea sunnuntain keittolounas Tulikukossa Satamassa. Peruskeittolounas, ei mainittavaa. Nätti miljöö ja meren läheisyydestä plussaa.


perjantai 20. heinäkuuta 2012

Naminamaste

Käytiin Sikke Sumarin Naminamasteessa Muhun saarella Virossa tuossa yhtenä viikkona.


Paikka oli upea, koko saari oli upea. Ainoa ääni joka korviin kantautui oli tuulen havina heinäpellossa. 


Majoituimme pieneen askeettiseen mökkiin metsän laitaan keskelle heinäpeltoa. Oli oma ulkovessa ja oma pesupaikka.






Palvelu pelasi ja ruoka oli t-a-i-v-a-a-l-l-i-s-t-a!





Ruoka tuli läheltä ja tehtiin lähellä :) Ihana paikka, oikea keidas, joka on kuin tehty rauhalliseen, romanttiseen viikonloppuun hyvän ruuan ja seuran ystäville!




Paikka on siis samalla yksityiskoti, johon mahtuu vain rajallinen määrä yöpyjiä. Ennakkovaraukset ehdottomasti sähköpostitse. Paikka ei toimi ravintolana, vaan ruokaa tarjotaan asukkaille kodinomaisessa ympäristössä. 


P.s. Sain paikassa parhaan hieronnan ikinä. Samaa sanoivat kaikki muutkin hierottavana käyneet.