Vettä, juureksia, lohta, ruususuolaa, oliiviöljyä ja tuoretta inkivääriä.
torstai 15. joulukuuta 2011
tiistai 13. joulukuuta 2011
Piparkakkuja
Joulun ensimmäiset piparit leivottu (ja syöty). Muumipeikko- ja pikku myy -muotit oli suosikkeja. Viimeinen pellillinen paloi ihan mustaksi. Osa pipareista matkasi kerhon pikkujouluihin, suurin osa syötiin heti.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
torstai 8. joulukuuta 2011
Joulukalenteri
Aloin tehdä elämäni ensimmäistä ristipistotyötäni, isoa joulukalenteria reilut neljä vuotta sitten. Ajattelin, että lapsi (joka tuolloin oli masussa) saa mukavan kalenterin siitä. Noh, työ on vieläkin pahasti keskeneräinen - valmiina taitaa olla 1/3). Tällä välin joulukalenterin virkaa ajaa tämä lahjaksi saatu, joulumyyjäisistä hankittu joulusukkakalenteri. Joka aamu sukasta löytyy jotain pientä kivaa :)
Jonain vuosina tämä on roikkunut vaakatasossa, tällä kertaa pysysuorassa.
tiistai 6. joulukuuta 2011
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Joulukorttitehtailua
Joulukortit valmiina. Tänä vuonna ei lasten kuvia - ehkä ensi vuonna saan nuorimmaisen (10 kk) pysymään paikallaan kuvanoton ajan.. tai sitten en.
Mukava askarrella, viime kerrasta olikin jo aikaa.
perjantai 2. joulukuuta 2011
Lounasta
Lounaaksi tänään nopea kanttarellisalaatti (aurinkokuivatulla tomaatilla) ja porkkana-kesäkurpitsamunakas uunissa. Kylläpä maistui!
Lapsikin söi. Vähän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)